Tastingit

Monipuolisia viinitastingeja ympäri vuoden

Oulun Munskänkarna järjestää jäsenilleen noin kymmenkunta viinitastingia vuosittain.

Tastingeissa keskitytään esimerkiksi:

  • tiettyihin rypälelajikkeisiin
  • viinialueisiin ja -maihin
  • viinityyleihin ja valmistustapoihin
  • ruoan ja viinin yhdistämiseen

Uusia ideoita toteutetaan jäsenistön kiinnostuksen mukaan.

Tastingit sisältävät aina alustuksen tai asiantuntijaesittelyn, jonka jälkeen viinejä maistellaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Tilaisuudet ovat oppimisen lisäksi sosiaalisia ja inspiroivia. Tastingeista ja niiden teemoista tiedotetaan jäsenille hyvissä ajoin.

Kilpailut

Sokkomaistelukilpailuja  järjestään alueellisesti sekä yhteinen SM-tason viinikilpailu käydään keväisin, minne paikallisyhdistykset lähettävät edustajansa. Kansallisen viinikilpailun voittajat jatkavat kansainvälisiin kilpailuihin.