Suomen Munskänkarna

Suomen Munskänkarna ry on Suomen suurin viiniseura. Meidän 14 paikallisyhdistyksen toiminnassa on mukana noin 1 000 viineistä kiinnostunutta. Munskan toiminnan tavoitteena on levittää ja syventää viinien tuntemusta hyviä ja kohtuullisia juomatapoja unohtamatta.

Suomessa munskalaisia on yhteensä noin 1 500, kun suomenkielisten paikallisyhdistemme lisäksi mukaan lasketaan Svenska Munskänkarna i Finland r.f.:n alaisuudessa toimivat 11 ruotsinkielistä yhdistystä.

Maailmalla munskalaisia on yhteensä jo 27 000, mikä tekee meistä maailman suurimpia viiniseuroja. Ruotsissa vuonna 1958 perustettu yhdistys levisi Suomeen vuonna 1982, jolloin sen ensimmäinen paikallisyhdistys aloitti toimintansa Turussa. Harrastustoiminnan levitessä ympäri Suomea toimintaa selkeyttämään perustettiin keskushallitus Suomen Munskänkarna ry vuonna 2000.

Yhteystiedot

Suomen Munskänkarna ry
Y-tunnus: 1647183-5
Tilinumero: FI23 1146 3001 0369 19
SWIFT/BIC:
NDEAFIHH

Alla Suomen Munskänkarna ry:n hallituksen yhteystiedot ja nykyinen 2-vuotinen toimikausi
(sähköpostiosoitteissa korvaa sulut @-merkillä)

  • puheenjohtaja, 2024-26 (pj 3-vuotinen toimikausi)
    Jyrki Salminen, munskafinland( )gmail.com / Hämeenlinna
  • sihteeri, viestintä 2025 (jatkuu 2026-2027)
    Eeva Pylkkö, munskafinland( )gmail.com / Helsinki
  • viestintä 2024-2025 (jatkuu 2026-2027)
    Seilo Ristimäki, puheenjohtaja.turku( )munskankarna.org / Turku
  • MyClub -yhdyshenkilö, varapuheenjohtaja 2025-2026
    Marjatta Saha, marjatta.saha( )kolumbus.fi / Oulu
  • talousvastaava 2024-2025
    Raimo Salo, ramposalo()gmail.com / Hämeenlinna
  • koulutusvastaava  2024-2025 (jatkuu 2026-2027)
    Erkki Piitulainen, piituer( )gmail.com / Helsinki
  • koulutusvastaava 2025-2026
    Alexey Schramko, aschramko( )hotmail.com / Uusimaa

Katso myös