Viinimatka Kataloniaan 22.–26.10.2008

Ohjelma

Syksyn 2008 viinimatkamme kohteena oli Espanjan Katalonia. Tukikohtanamme oli Vila des Penedés -niminen pikkukaupunki Barcelonan ja Tarragonan välissä. Viinitilavierailukohteemme yhtä lukuun ottamatta sijaitsivat tässä noin 38.000 asukkaan kaupungissa tai sen välittömässä läheisyydessä.

Torres
Ensimmäinen vierailukohteemme oli Torres, joka lienee suomalaistenkin keskuudessa tunnetuin espanjalainen viinitalo. Torresin perhe on viljellyt viinejä jo yli 300 vuoden ajan. Katalonian lisäksi sillä on tuotantoa myös muualla Espanjassa, Chilessä ja Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Torresin viinejä viedään yli 130 maahan. Yritys valmistaa myös korkealaatuisia brandyja ja liköörejä. Torresin viininvalmistuksessa ekologisuus ja ympäristön kunnioittaminen ovat keskeisiä arvoja. Viinitalo on saanut lukuisia eri tahojen myöntämiä alan palkintoja vuosien varrella. Esimerkiksi vuonna 2006 se on valittu vuoden parhaaksi viinintuottajaksi Euroopassa.

Vierailumme aikana saimme kattavan käsityksen sekä viinin valmistuksesta että Torresin historiasta. Tutustumiskäyntimme alkoi tilan historiasta kertovalla videoesityksellä. Tilan lähiympäristöön tutustuimme junalla matkustaen. Pääsimme tutustumaan mm. ”vuodenaikojen tunneliin”, jossa oli havainnollistettu viinitilan ilmastollinen vuoden kierto. Tunnelissa saattoi kokea, kuulla ja haistaa viinitilan eri vuoden aikojen ilmastolliset muutokset. Vierailumme huipentui tasting-tilaisuuteen Torresin edustusravintolassa, jossa nautimme tasokkaan ja mieleenpainuvan lounaan huolella valittujen viinien kera.

Torresin Mas Rabellin vieraana 23.10.2008 – menu ja osallistujat

Vallformosa
Toinen tutustumiskohteemme oli Vallformosan viinitila. Yritys on perustettu 1860-luvulla ja tänä päivänä siellä viljellään viinejä jo viidennessä sukupolvessa. Vallformosa on moderni tuotantolaitos, jonka rakennukset edustavat tyypillistä Välimeren arkkitehtuuria ympäröivän luonnon keskellä. Vallformosa tarkoittaa kataloniaksi ”kaunis laakso”. Kauneus on myös viinitilan työn filosofia: jos rakastat sitä, mitä teet, löydät myös kauneutta siitä mitä teet.

Asiantuntevan tilan esittelyn ja viinitilakierroksen jälkeen meille järjestettiin neljän viinin tasting. Maistelemamme viinit olivat Vallformosan Sauvignon Blanc (2007), Syrah-Tempranillo (2005), Clos Maset (2003) sekä Claudia de Vallformosa (2007).

Freixenet
Seuraavat vierailukohteemme olivat alueen kaksi suurinta kuohuviinien eli cavan tuottajaa, Freixenet ja Codorníu. Viinitilat sijaitsevat Sant Sadurni d´Anoian kunnassa Penedesin sydämessä.
Ferrer-Salan perheyritys Freixenet on maailman johtava cavan tuottaja. Tila on perustettu vuonna 1861. Se on ainut espanjalainen viiniyritys, joka on rankattu maailman viiniyritysten top ten
-joukkoon. Freixenetin tilalle saapuessamme saimme hyvin hoidetulla piha-alueella ihailla toinen toistaan mukavamman näköisiä autoja, joita kaikkia on käytetty tilan mainosmateriaalissa. Esimerkiksi cava-pullon hahmoon tehty auto näytti varsin menevältä!

Viinitilakierros Freixenetillä oli viety ammattimaisuudessaan huippuun. Tilaisuuden aloitti filmi, joka kertoi tilan historiasta. Sen jälkeen esittelystä vastannut nuori herra otti ryhmämme haltuunsa ja valloitti meidät innostuneella ja asiantuntevalla esityksellään. Viininvalmistusprosessin esittely kulki viinikellarissa huoneesta toiseen, joissa oli havainnollistavia kuvatauluja ja lyhyitä esittelyfilmejä. Saimme esimerkiksi kuulla, kuinka viini käytetään terästankeissa, kuinka siihen lisätään sokeria ja hiivaa, minkä jälkeen se pullotetaan ja varastoidaan viinikellareihin toista käymistä varten. Kellareita Freixenetilla on yli 50 kilometriä, joten juna kulkuneuvonamme kellarin käytävillä oli enemmän kuin tarpeen. Kierroksemme päättyi viinitastingiin herkullisten espanjalaisten suolapalojen kera.

Codorníu
Codorníun perheyrityksellä on valtavan pitkät perinteet. Sen juuret juontavat yli 450 vuoden taakse. Merkittävä vuosiluku myöhemmiltä ajoilta on vuosi 1872, jolloin perhe otti käyttöönsä Champagnen alueelta tuodun viininvalmistusmenetelmän. Ensiaavistuksen laadusta saimme jo pihalla, jossa viinitilan rakennukset, suihkulähteet sekä hyvin hoidetut puut, pensaat ja patiot muodostivat vaikuttavan kokonaisuuden. Viinitilan rakennukset ovat arkkitehtonisesti merkittäviä. Nämä Joseph Puigin ja Gaudin suunnittelemat rakennukset on tehty nimenomaan cavan valmistusta varten ja arkkitehtuurissa on otettu huomioon ympäröivä luonto.

Codorníulla yksi mieleenpainuvimmista paikoista juhlavan aulan ohella oli varmasti tasting-tila, joka toi hakematta mieleen keskiaikaiset linnat. Hämärän salin keskelle oli katettu pitkä puinen pöytä, jonka päällä kimmelsivät viinien maisteluamme varten katetut lasirivistöt korkeiden kynttelikköjen valossa. Kuten Freixenetillä myös Codornuílla oli kymmeniä kilometrejä maanalaisia kellareita, joten taas pääsimme junamatkalle ihailemaan viinien maanalaista maailmaa.

Raimat
Tutustumiskohteistamme viimeinen oli Raimatin tila, ainoa kohteistamme, joka ei ollut tukikohtanamme pitämämme kaupungin välittömässä läheisyydessä vaan vajaan kolmen tunnin bussimatkan päässä. Tilan omistaa Codorníun viineistä tunnettu Raventosin perhe. Raventos etsi 1900-luvun alussa sopivaa maata viinien tuotannolle ja löysi sen ”keskeltä ei mitään”. Tähän erittäin karuun maaperään sopivat rypälelajikkeet on löydetty vuosien kokeilujen tuloksena. Tällä hetkellä Raimatin tilalla on keskeinen rooli kokeilu- ja tutkimustilana konserniyhtiön tilojen joukossa. Täälläkin tilalla olevat rakennukset kiinnittivät huomiota. Gaudin aikalainen on suunnitellut tilan päärakennuksen, joten sen muotokieli oli hyvin samankaltainen. Tilalla kiertelyn päätteeksi meille järjestettiin vaikuttavassa avaran valkoisessa tasting-tilassa kuuden konserniin kuuluvan tilan tuottaman viinin sokkotasting. Ryhmämme arvioi parhaaksi – yllätys yllätys – Raimatin punaviinin.

Summa summarum
Kaikki tutustumiskohteemme Kataloniassa edustivat niin pitkälle vietyä viinien suurtuotantoa, että niitä voitaneen hyvin kuvata ”viinitehtaiksi”. Kaikki kohteemme olivat myös perheyrityksiä, joilla on enemmän tai vähemmän pitkät perinteet. Vielä on mainittava espanjalainen gastronomia, jonka
taidonnäytteisiin ja toinen toistaan herkullisempiin makuelämyksiin pääsimme tutustumaan matkan aikana ylenpalttisen runsaasti – tietenkin espanjalaisten viinien kera. Matkanjälkeinen viikko taisi koko seurueeltamme mennä dieetin merkeissä!

Kauniit maisemat, mukava matkaseura ja Freixenet-kuohuviinitalon esittely jäivät matkasta mieleenpainuvimpina asioina Päivi Riuttamäelle. ”Oli hienoa nähdä, miten tämä Freixenetin ”kiiltokuvapoika” oli niin innostunut työstään. Myös Torresin mammuttimainen tuotanto herätti ihmetystä ja heidän tarjoamansa upea päivällinen tastingin kera oli kerrassaan ihastuttava”, Päivi jatkaa.

Viinimatkan ensikertalaisen Seija Ryynäsen mielestä matkaohjelma oli ehkä liiankin tiivis, mutta mielenkiintoinen. ”Sain matkalta viinikärpäsen pureman ja haluan ehdottomasti oppia viineistä enemmän ja perusteellisesti. Kun matkasta oli kulunut pari päivää ja olin ehtinyt sulatella kaikkea, mitä olin nähnyt ja kokenut, tulin vakuuttuneeksi, että ilman muuta myös seuraavalle matkalle mukaan! Matka jätti miellyttävän ja viipyilevän jälkimaun” hän kertoo. Seija järjesti koko ryhmällemme myös ylimääräisen ohjelmanumeron Torresilla onnistuessaan lukittautumaan edustustilan käymälään siten, että ulospääsy oli mahdollinen vain ylhäällä olevan ikkunan kautta viinitalon huoltomiehen avustuksella!
Koko seurueemme haluaa lausua vielä kerran suuret kiitokset Samulille, Carmenille ja Joachimille erinomaisista ja paljon työtä vaatineista matkan järjestelyistä. Jäämme odottelemaan jo seuraavaa matkaa…

Jyväskylän Munskänkarna / © Maija-Liisa Siitari

Viinimatka Italian Piemonteen 27.9.–1.10.2007

Ohjelma:

27.09. to lähtö Jyväskylän lentokentältä
Saapuminen Milanoon Malpensan kentälle ja bussikuljetus hotelleihin
Majoittauminen Cascina delle Rose / Vecchio Tre Stelle
Tutustuminen Marchesi di Gresyn viinitilaan / Classic tasting
Illallinen Ostu di Djun, Castagnito
28.09. pe Vierailu Pio Cesare, Alba
Vapaa iltapäivä Alban kylässä
Illallinen hotelli Vecchio Tre Stellessä (Michelin luokiteltu ravintola)
29.09. la vierailu Cascina Cucco, Serralunga d´Alba
Vierailu Marchesi di Barolo
Pienet iltajuhlat hotellissa
30.09 su vierailu Cascina delle Rosen kellarissa
Paluu Milanoon ja Jyväskylään

Viiniseuramme matka suuntautui tänä vuonna Italian Piemonteen. Maan luoteiskulmassa sijaitseva vuoristoinen Piemonte tunnetaan laatuviinien tuotantoalueena, jossa viinien historia on pitkä. Barbero, Barolo, Barbaresco ja Muscato ovat alueen tunnetuimpia viinejä.

Matkanjohtajanamme toimi jyväskyläläisen ravintola Vesilinnan toimitusjohtaja Pirjo Oksanen, jonka verkostoja hyödynsimme matkaohjelmassamme. Tutustumiskohteiksi Pirjo oli valinnut tunnettuja viinintuottajia, mutta myös pienemmän perheyrityksen sekä hieman vaatimattomamman tuottajan. Näin ryhmämme pääsi tutustumaan melko lyhyessä ajassa monipuolisesti alueen viinintuotantoon.

Torstai 27.9.2007

Kaksikymmentäviisi innokasta matkalaista starttasi Tikkakosken lentokentältä aamu-varhaisella Helsinkiin ja sieltä Milanoon. Laskeutuessamme Malpensan lentokentälle sataa tihuutteli ja lämpötila oli hädin tuskin 10 asteen tienoilla. Koleahko sää ei matkainnostus-tamme saanut kuitenkaan lannistumaan.

Milanosta suuntasimme bussilla noin 150 kilometriä lounaaseen, Barbarescon kylään. Ryhmämme majoittui kahteen vuoristossa sijaitsevaan pikkuhotelliin. Toinen puoli ryhmäläisistämme asui Vecchio Tre Stellessä, jonka rakennus on peräisin vuodelta 1875. Hotellin yhteydessä toimii Michelin-luokiteltu ravintola, jonka antimia pääsimme nauttimaan myöhemmin. Toinen osa ryhmästämme asui 100 metrin päässä Cascine delle Rosessa, viinitilalla, joka tarjoaa myös majoitusta. Tämän paikan viinikellariin tutustuimme matkamme viimeisenä päivänä. Näkymät molemmista hotelleista olivat mahtavat alas laaksoon ja viiniviljelmien rinteille. Horisontissa siinsivät Alpit, silloin kun sää oli kirkas.

Ensimmäisen päivän tutustumiskohteemme oli Marchesi di Gresyn viinitila, joka sijaitsee Monte Aribaldon kukkulalla, Piemonten sydämessä. Viinejä on tuotettu siellä vuodesta 1973 alkaen. Tilan viiniviljelmät sijaitsevat useammassa paikassa. Martinengassa kasvatetaan 11 hehtaarin suuruisella alueella Nebbiolo-rypälettä Barbarescon tuottami-seen. Tila onkin yksi suurimmista yksityisistä kyseisen viinin tuottajista. Tilalla tuotetaan myös Barberaa ja Cabernet Sauvignonia. Parin kilometrin päässä sijaitsevassa Monte Aribaldossa viljellään Dolcetto d’ Albaa, Chardonnayta ja Sauvignonia, kun taas La Serran tilalla viljellään Moscato Dastia ja Barberaa. Kuulimme perusteellisen esittelyn Marchesi di Gresyn viinitilasta ja -tuotannosta. Tutustuimme paikan viinikellariin, ja saimme maistella peräti seitsemää eri viintä. Monen matkalaisen viinivaraston täydentäminen alkoi täältä!

Rankka matkustuspäivämme päättyi illalliseen Ostu di Djun -ravintolassa, Castagnitossa. Ravintola on rento, hyvin suosittu ja lähes aina täynnä. Nautimme kuuden ruokalajin päivällisen viineineen. Menu sisälsi mm. marinoituja kasviksia, raviolia ja kania. Eksoottisin makuelämys lienee ollut lautanen, jossa oli raakaa vasikkaa, yhtä Piemonten alueen perinneruuista. Tässä ravintolassa oli helppo todeta, että slow food -kulttuuri on peräisin juuri Piemontesta, sillä illallisen nauttiminen kesti monta tuntia. Kun saavuimme puolen yön tietämillä hotelleihimme, tuskin kenenkään tarvitsi unta odotella!

Perjantai 28.9.2007

Perjantaina suunnistimme kohti Alban kaupunkia, jossa ensimmäinen tutustumis-kohteemme oli Pio Cesaren viinitila aivan kaupungin keskustassa. Tällä perheyrityksellä on pitkät perinteet, sillä tila on perustettu vuonna 1881 ja viiniä on valmistettu jo viiden sukupolven ajan. Pio Cesare omistaa yli 50 hehtaaria viinitarhoja mm. Barolon alueella, Serralungassa, La Morrassa ja Barbarescossa. Viinitila on kuuluisa barbera-, barolo- ja barbaresco-viineistään. Historian siivet havisivat, kun pääsimme kiertelemään paikan viinikellariin, jonka seinät juontavat juurensa Rooman valtakunnan ajoille, noin vuoteen 50 eKr. Tilalla on äskettäin investoitu merkittävästi viinikellarin kunnostukseen ja laitteiden uusimiseen. Viinien valmistuksessa käytetään sekä moderneja että kaikkein perinteisimpiä menetelmiä. Viinit vanhennetaan valtavan suurissa tammitynnyreissä sekä pullotettuina ennen jakelua. Vuosi vuoden jälkeen Pio Cesaren viinit on arvioitu maailman parhaimpien ja korkealaatuisimpien viinien joukkoon. Huippuhotellit ja -ravintolat ympäri maailmaa käyttävät tilan viinejä, ja ne ovat arvostettuja viininystävien ja keräilijöiden joukossa.

Vapaan iltapäivän käytimme ostoksiin Alban vanhassa, viehättävässä pikkukaupungissa. Sään lämmettyä sopivasti aurinkoiseksi istuimme katukahviloissa ja tutustuimme tietenkin myös kaupungin kulinaarisiin nautintoihin.

Perjantain toinen tutustumiskohteemme oli Bera Winery, joka on melko alkeellinen viiniosuuskunta. Maistelimme talon terassilla kuohuviinejä, Moscato d’astia ja Asti Spumantea makeiden pikkuleipien kera. Pääsimme seuraamaan myös viinien pullottamista.

Illalla ryhmämme pukeutui parhaimpiinsa Vecchio Tre Stellen ravintolan illallista varten. Ravintolassa on 40 asiakaspaikkaa, ja se on erittäin viehättävästi sisustettu. Tarjolla oli kuusi ruokalajia, joiden seuraksi jokainen sai valita viinejä talon pitkältä ja monipuoliselta listalta oman makunsa mukaisesti. Moni lienee maistanut ensimmäistä kertaa tryffeleitä, noita sienten sukulaisia, joita käytetään aromikkuutensa vuoksi maustamaan ruokia. Illan menu sisälsi myös risottoa ja ravioleja sekä vasikkaa ja kania. Erikoisin esillepano oli lasisella lautasella tuotu neliönmuotoinen voipaperikuori, jonka sisältä paljastui sieniä. Lautanen oli koristeltu värikkäillä vaahteran lehdillä. Viineistä meidän pöytäseurueemme maisteli mm. Pio Cesaren Langhea, Nebbiole d’Albaa sekä Barbera d’Albaa.

Lauantai 28.9.2007

Launtaina bussimme suunnisti kohti Serralungan laaksoa, jota pidetään tärkeimpänä Barolo-viinien tuottajana. Tutustuimme korkeatasoiseen Cascina Cuccon -viinitilaan, joka sijaitsee 1400-luvulta peräisin olevan linnan alapuolella. Tilan omistavat veljekset, joille viininviljely on vain harrastus. Heidän päätyönsä on suuressa yrityksessä, joka valmistaa mm. Disneyn leluja, muskeliveneitä ja urheilukenttien pinnoitteita. Cascina Cuccon -tilalla on viinitarhoja yhteensä 11 hehtaaria. Alueen maaperä on matalaa saviperäistä kalkkikiveä, jossa kasvaneista rypäleistä syntyy runsaita, täyteläisiä ja pitkäikäisiä viinejä. Cascina Cucco tuottaa kolmenlaista Baroloa, jotka ovat kaikki saaneet Italian viinien korkeimman D.O.C.G-merkinnän. Tilalla tuotetaan myös mm. Chardonnayta ja Barberaa.

Tilan viinit tehdään paikallisten traditioiden mukaan siten, että laatu on tärkeämpi kuin määrä. ”For us, the decision to produce good wine was not made for entrepreneurial or business reasons; it was simply an act of love towards a ”magical” process: the transformation of fruit of the sun and soil into a nectar that represents the history of man, and of his earliest legends and of countless tales across time”, sanotaan viinitilan esitteessä. Tilan rakennukset, sisustus ja viinikellari kertoivat todellakin paitsi perinteistä myös korkeasta laadusta. Maistelimme tilan viinejä toimitusjohtajan johdolla, ja jälleen täydentyivät matkalaisten viinivarastot pullokaupalla.

Lauantaipäivän seuraava kohde oli Marchesi di Barolo, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Barolossa. Viinitilan yhteydessä on tyylikäs, kaunis ravintola, jossa nautimme lounaan ja maistelimme sen yhteydessä neljää viintä: Gavi di Gavia, Barberaa, Baroloa sekä Moscato d’astia. Menu sisälsi purjosipulikohokasta, kalkkunaa, raviolia ja jälleen kerran – vasikan-lihaa. Tutustuimme myös tilan viinikauppaan, josta sai tehdä ostoksia.

Sunnuntai 30.9.2007

Lähtöpäivämme tutustumiskohde oli toisen majoituspaikkamme Cascina delle Rosen viinikellari.Tilan omistajatar Giovanna on aiemmin toiminut muodin sisäänostajana sekä Roomassa että Milanossa, mutta siirtyi sitten toteuttamaan unelmaansa ja viljelemään viinejä 1990-luvulla isovanhemmiltaan perimällään tilalla. Tilan rakennus on yli 100 vuotta vanha, jonne on rakennettu myös viehättävät majoitustilat. Viinimaita on kolme hehtaaria, ja siellä tuotetaan mm. Barberaa, Barbarescoa ja Lange Nebbioloa. Tilan Barbaresco-viini on saanut D.O.C.G-merkinnän. Maistelimme viinikellarissa viittä erilaista viintä omistaja-pariskunnan johdolla. Cascina delle Rosessa asuneille jäi varmasti mieleen talon kukko. Se huolehti aamuherätyksestä alkamalla kiekua joka aamu kello neljä!

Matkan anti – laatuviinejä ja gastronomian taidonnäytteitä

Piemonten viinimatkan ohjelma oli hyvin tiivis, mutta antoisa. ”Matkamme ehdoton anti oli se, että pääsimme tutustumaan hyvin erilaisiin viinitiloihin, joihin ei tavallisena turistina pääse. Myös illallinen Michelin-ravintolassa oli todellinen huippu, jota harvoin pääsee kokemaan”, kommentoi Harri Juutilainen. Stina Joutsenvirran mukaan pääseminen italialaisten laatuviinien äärelle oli matkan parasta antia. ”Myös omin silmin näkeminen ja kokeminen auttoi ymmärtämään viinien maailmaa ihan eri tavalla kuin toisten kertomana tai kirjoista lukemalla”, summaa Stina. Yksi matkan huippukokemuksista oli ehdottomasti myös italialainen gastronomia, jonka taidonnäytteitä pääsimme päivittäin monipuolisesti nauttimaan. Koko ryhmämme esittää vielä kerran kiitokset matkanjohtajallemme Pirjolle!

Jyväskylän Munskänkarna / © Maija-Liisa Siitari