Tastingit 2012

Joulukuun tasting – 7.12.2012

Syyskausi lopetettiin siellä missä aloitettiinkin eli Pöllöwaarissa. Meille oli kotoisasti katettu koko entisen Ransakalaisten Korkojen sali jonne meitä oli saapunut 28 iloista viinin ja ruuan ystävää nauttimaan Pöllöwaarin upeasta joulubuffeesta sekä pöytiin tarjoilluista pää- ja jälkiruuista. Aloitimme illan Argentiinalaisella Humberto Canalen Extra Brut kuohuviinillä, joka oli kotoisin Rio Negrosta Patagoniasta – Argentiinan “lapista.” Tämä aromikas ja raikas kuohuviini on tehty pullokäymisellä ja siinä on käytetty 50% Semillon, 30% Pinot Noir, 10% Sauvignon Blanc ja 10% Merlot rypäleitä.

Ulla Häkkinen esitteli meille illan tarjoilut, jonka jälkeen pääsimme herkuttelemaan joulupöydän antimilla katajanmarjasnapsit kyytipoikana. Pääruokavaihtohtoja löytyi kuhasta, porosta ja härästä sopivien lisukkeiden ja kastikkeiden kera. Pääruuan jälkeen jotkut nautiskelivat pari senttiä kylmää calvadosta ja juustoja. Ulla oli varannut meitä varten pullon Grahamsin vuoden 1966 vuosikerta Port viiniä, jonka hän “korkkasi” katkaisemalla kaulan tulikuumien pihtien avulla. Hienosti kaula napsahti poikki. Jälkiruokana tarjottiin tuorejuustokakkua, lakkakastiketta, vadelmasorbettia ja vadelmacrumblea Uusi-Seelantilaisen valkoviiniä. Villa Maria-viinitilan 50 v. kunniaksi Noble Riesling 2011.

Alla vielä joulupöydän herkkuvalikoima ja illan viinit:

Gau-Odernheimer Weissburgunder Trocken 2011
Qualitätswein Rheinhessen, Weingut Becker Landgraf, Saksa / Germany, organic

“Tila tunnetaan myös nimellä J2, joka juontaa viinintekijäpariskunnan nimistä, Johannes ja Julia. Tila on intohimoinen projekti modernilla näkemyksellä, kuitenkaan pitkiä perinteitä unohtamatta. Poikkeuksellisen täyteläinen Weissburgunder, joka saa luonnetta kevyestä tammikypsytyksestä. Kypsä hedelmäisyys saa eloisuutta raikkaasta hapokkuudesta, joka kantaa makua pitkään.”

Liha- ja riistapääruuille 16cl:
Pesquié Terrasses 2010
AC Côtes du Ventoux, Rhône, Château Pesquié, Ranska / France

”Grenache- ja Syrah-lajikkeista sekoitettu viini vähemmän tunnetulta Etelä-Rhônen ala-alueelta Ventouxsta. Alue sijaitsee Alppien ja Välimeren ilmaston rajavyöhykkeellä, joka takaa pitkän, kuivan ja sopivan viileän kasvukauden. Tämä tekee viineistä gastronomisesti erittäin monikäyttöisiä.”

menu

Marraskuun tasting – 19.11.2012

Teema: Makeat viinit
Asiantuntija: Helena Rantasuo
Paikka: Metso, Rautpohja

Marraskuun tasting-ilta oli omistettu makeille valkoviineille jotka monipuolisuudessaan sopivat erilaisten jälkiruokien seuraksi, mutta myös alkudrinkkeinä tai muuten vaan seurustelun ohella lipiteltävinä. Makeat valkoviinit ovat herkullisia nautittuna kunnolla viilennettynä.

Illan vankan teoriaosuuden tarjoili meille Helena. Saimme kuulla paljon uutta mielenkiintoista viinien valmistuksesta. Helena perehdytti meidät erityyppisten makeiden viinien valmistusmenetelmiin kuten esim. Botrytis cinerea jalohomeen rusinoimista rypäleistä valmistetut Sauternes ja trockenbeerenauslese. Jalohome esiintyy tarhoilla missä joen tai järven läheisyys aikaansaa sumuiset olosuhteet. Hyvin kypsinä korjatuista rypäleistä tehdään myös Beerenauslese ja Late Harvest tyyppisiä valkoviinejä. Muulla tavalla rusinoiduista rypäleistä tehdään makeita viinejä kuten Tokaji, jota maistelimme illan aikana. Oma tyyppinsä on Icewine, joka edellyttää riittävän kylmän, vähintään -8 C pakkasyön, jotta rypäleet voidaan korjata ja puristaa jäätyneinä.

Makeiden viinien suosikkiäänestys osoitti että mieltymykset hajaantuivat, mutta yksimielisiä olimme kuitenkin siitä, että Château d’Yquem oli illan paras viini. Saimme tutustua myös uuteen rypäletuttavuuteen Australialaisen Brown Brothers Orange Muscat & Flora viinin yhteydessä. Flora on Gewurtztraminer ja Semillon rypäleiden risteytys.

Viinien kanssa herkuttelimme Marja-Leena Pekkalan valmistamilla Macaron-leivoksilla joissa täytteenä oli sinihomejuustoa ja omena- ja raparperihilloketta.

Lokakuun tasting – 22.10.2012

Teema: Viinin ja ruoan yhdistäminen
Asiantuntija: Helena Rantasuo ja Olli Kokkonen
Paikka: Makumaa

Lokakuussa meillä olikin erilainen tasting-ilta, kun Helena Rantasuo oli lupautunut valistamaan meitä ruoan ja viinin harmooniseen yhdistämiseen. Helena kertoi hyvin monipuolisesti ja kiinnostavasti esityksessään maistamiseen liittyviä asioita. Tutustuimme perusmakuihin ja myös umamiin, josta Helenalla oli maistiaisena englantilainen Marmite tahna joka on hiivauutetta ja siinä umamin eli eräänlaisen herkullisuuden maistaa hyvin. Helena kertoi myös siitä, miten eri ruoan valmistustavat ja erityisesti hapot ja suolaisuus vaikuttavat siihen, miltä viini maistuu. Kävimme pikaisesti läpi erityyppisiin ruokiin sopivat viinit ja maailmalla paikallisesti kehittyneet klassikkoparit. Totesimme vielä juuston, jouluruokien, suklaan ym. haasteet viinille sekä sen, miten sampanja ja kuohuviinit soveltuvat ruokajuomaksi. Ehkäpä jo ensi vuoden 15 vuotisjuhlassa voisimmekin kokeilla näitä juomina läpi aterian.

Viinin maistelu aloitettiin tutustumalla Vinho Verde valkoviiniin ja palauttelimme hiukan mieliin Portugalin matkamme kokemuksia. Punaviininä oli myös vierailemamme Quinta do Crasto’n Crasto Douro. Makumaan emäntä oli valmistanut kala- ja lihamaistiaisia sekä muutamia kastikkeita niin, että loppuillan aikana saimme testailla eri vaihtohehtoja kolmen erilaisen valkoviinin ja kolmen erilaisen punaviinin kanssa. Viinin ja ruoan kirvoittamina tunnelma kehittyi mukavasti ja keskustelu oli vilkasta. Toivottavasti tämä oli rohkaiseva askel eteenpäin viinin ja ruoan yhteensovittamisessa. Yhteenvetona voidaan todeta että ruoka voidaan sovittaa kastikkeilla, valmistustavalla, suolaisuudella, hapokkuudella ja mausteilla melkein minkälaisen viinin kanssa tahansa.

Lopuksi maistelimme Old Invalid’ä eli Sandeman Ruby Port viiniä yhdessä Aura Gold sinihomejuuston ja tumman suklaan kanssa.

Syyskuun tasting – 20.9.2012

Teema: Portugalin viinit
Asiantuntija: Jukka Panttila Interbrands Wines & Spirits Oy (mukana myös Marko Timonen)
Paikka: Pöllöwaari
Ylimääräisenä ohjelmanumerona Uuden Seelannin kuohuviiniuutuudet ja yhden viinin maistelu.

Portugalisia viinejä oli maistelussa seitsemän: yksi valkoviini, yksi punaviini ja loput portviinejä. Kunkin viinin valmistajan esittelyt löydät esittelytekstin lopusta.

Syyskauden avaus ja ensimmäinen tasting oli Pöllöwaarin kellarikabinetissa 20.9.2012 klo 18-30. Meitä oli paikalla 22 henkilöä. Uudet jäsenet Johanna ja Markki Palve saivat tastevin-kupin ja nauhan. Sinikka Pihlajallle luovutettin pinssi ja kunniakirja rypälekokeen suorittamisesta. Olli kertoi Uuden Seelannin kuohuviiniuutuuksista. Maisteltiin Saint Clair Family Estaten kuplivaa eli Vicar`s Choise Bubbles. Tässä pullossa on uuden tyyppinen muovinen suljin joka voidaan sulkea tarvittaessa uudelleen. Viini on kuohuviinille harvinaisesti tehty Sauvignon Blanc rypäleistä. Tosin tämä “bubbling wine” on painetankissa hiilihapotettu valkoviini. Viinissä tuntui rypäleelle tyypillinen hedelmäisyys, meloni ja mustaherukan lehti. Raikas janojuoma! Katso liitteestä Ollin tekemä hteenveto uutuksista ja ym. viinien esittely.

Illan varsinaisena teemana oli Portugalin viinit joista meille kertoi Jukka Panttila Interbrands Wines & Spirits Oy:stä. Myös Marko Timonen oli mukana. Jukka johdatteli meidät pohjalaisella huumorilla höystettynä Douro-jokilaakson hulppeisiin maisemiin esityksellään Porton, Villanova de Gaian ja vuoristoviiniviljelyn puitteista. Douro-jokilaakso on maailman laajin vuoristoviinalue ja sellaisenaan myös kaunein. Viininviljelyssä joudutaan edelleen turvautumaan käsityöhön sekä viljelysten että sadonkorjuun suhteen. Vanhoja perinteitä vaalitaan vaikkakin jaloilla poljenta on moderneilla tiloilla korvattu tarkoitukseen kehitetyillä koneistoilla. Perinteiset rypälelajikkeet ovat edelleen käytössä.

Maistelimme aluksi Altano 2010 valkoviiniä ja Post Scriptum 2008 punaviiniä. Loppuaika keskityttiin sitten port-viineihin monipuolisesti. Monelle uusi kokemus oli Grahams 10 year Tawny Port viilennettynä, joka oli positiivinen miellyttävä kokemus. Jukka rohkaisikin nauttimaan port-viiniä ympäri vuoden ja muutenkin kuin alkudrinkkinä tai sinihomejuuston kanssa. Port-viini sopii hyvin monenlaisten ruokien kanssa. Jukka esitteli myös dekantointia suppiloa käyttäen tai ilman sekä vanhojen hauraiden korkkien avaamiseen soveltuvaa haarukkaa.

Alla olevissa liitteissä on kunkin maistellun viinin kuvaukset valmistajan esittelemä. Crahams 10 year old Tawny esittely on Ollin esityksessä.

Kevätillallinen Vesilinnassa 25.5.2012

Kevätkauden päättäjäisiä kokoonnuttin viettämään Harjun huipulle Vesilinnan torniin kauniissa kevätsäässä. Illan aluksi Pirjo Oksanen kertoi kuulumisia Brüm’n viinitilalta, jota hän yhdessä miehensä kanssa hoitelee. Siinä ohessa maistelimme terassilla kevättuulessa Cascina Cucco Spumante Chardonnay Brut kuohuviiniä. Hedelmäinen hieman kehittynyt kuiva kuohuviini maistui!

Illan menu ja viinit:

Parsaa Hollandaise
SA. Prüm Pinot Blanc 2008
***
Paistettua siikaa, kevätporkkanapyreetä ja korvasienikastiketta
SA Prüm Wehlener Sonnenuhr 2005 Alte Reben Spätlese
***
Persikkamoussea krokanttikorissa, paistettua ananasta
SA Prüm Wehlener Sonnenuhr 2000 Beerenauslese
***
Kahvi/ tee

Pirjo ehtikin kertomaan kustakin ruoakalajista ja viinistä meille tarjoilun ohessa. Erikoisen ihastuneita olimme pääruoan kanssa nautittuun vuoden 2005 Wehlener Sonnenuhr Alte Reben Spällese -viiniin. Tämä vanhojen köynnösten rypäleistä tehty viini on kunniakkaasti nimetty tilan tarhoilla olevan vanhan aurinkokellon mukaan. Myös jälkiruoan kanssa tarjottu kypsä vuoden 2000 Beerenauslese oli ihana herkku. Vesilinnan uuden keittiömestarin Lotta Hirvasen laittamat herkut, hyvät viinit ja mukava seura pitivät mielialat korkeina ja ilta kului rattoisasti.

Tasting 4 – 16.4.2012

Huhtikuun tasting -iltaa vietimme 27 henkilön voimin Viinibistro Figarossa 16.4.2012. Illan teemana oli Uusi Seelanti. Meillä olikin oiva tilaisuus saada perusteellista tietoa Uuden Seelannin viinituotantoalueista, ilmastosta ja maaperästä sillä illan juontaja James Hull on opiskellut viininvalmistusta ja -viljelyä Marlborough:ssa ja myös työskennellyt viinitilalla siellä sekä Australiassa 4 vuotta ennen muuttamistaan Suomeen.

Maisteltavana viineinä oli neljä valkoista ja kaksi punaista viiniä Figaron kellarilistalta:

* Mud House Pinot Gris, Marlborough
* AND CO Sauvignon Blanc, Hawkes Bay
* Sileni Cellar Selection Sauvignon Blanc, Marlborough
* Seifried Gewürtztraminer
* Mud House Swan Pinot Noir, Central Otago
* Sileni Cellar Selection Shiraz

Valkoviineistä illan suosituin oli Sileni Cellar Selection Sauvignon Blanc, joka sai 14 ääntä.
Mud House Pinot Gris sai 8 ja AND CO Sauvignon Blanc 4 ääntä.

Punaviinestä jakamattoman suosion sai Mud House Swan Pinot Noir, joka osoittautui varsinaiseksi makupommiksi. Viini on ihanan marjainen ja silkkinen eikä ihme, että Jameskin oli menettänyt sydämensä sille niinkuin me kaikki muutkin.

Tasting 3 – 19.3.2012

Maaliskuun tasting-ilta toteutettiin Pöllöwaarissa. Tilaisuuteen osallistui 23 henkilöä.

Illan teemana oli Vuoden viinikilpailu 2012, jonka alusti Joni Vilppunen.

Ilta aloitettiin Vuoden viiniksi valitulla Sampanjalla Pannier Brut Selection. Kyseessä on runsaanmakuinen sampanja, jossa on vahva hunajainen paahtoleivän ja mantelin aromi. Hyvä hintalaatusuhde. Viini myydään 0,375 l pulloissa. Lopuksi maisteltiin kahta valkoviiniä ja neljää punaviiniä, jotka olivat menestyneet hyvin tänä vuonna. Viinit on esitelty ja luonnehdittu oheisessa esityksessä. Eniten pidimme Mallorcalaisesta luomuviinistä Pedra de Binissalem Negre 2009 (9 ääntä) ja Amarone della Valpolicella Classico I Castei 2007 (14 ääntä).

Tasting 2 – 20.2.2012

Helmikuun tasting-ilta toteutettiin Makumaassa. Iltaan osallistui 29 henkilöä.

Illan teemana oli Chilen huippuviinit. Alustajana toimi Annastiina Jäppinen Winestate Oy:stä.

Chile on poikkeuksellisen sopiva viininviljelyyn ja sieltä löydetään jatkuvasti uusia joko ilmaston tai maaperän kannalta erilaisia alueita eri rypälelajikkeiden viljelyyn. Chilen ilmasto mahdollistaa hyvin myös luomutuotannon, koska perinteisiä viininviljelyä häiritseviä tuholaisia tai kasvitauteja ei esiinny.

Ilta aloitettiin maistamalla Torresin uutuutta Santa Digna Estelada Rose kuohuviiniä, joka on valmistetty perinteisellä menetelmällä Chilen alkuperäisestä Pais-rypäleestä ja joka on jäänyt uusien lajikkeiden varjoon. Mielenkiintoisen hedelmäinen raikas kuohuviini.

Toisena maisteltiin Torresin Manso de Valasco, vuosikertaa 2007, joka on heidän Chileläinen vastine Mas La Planalle. Tuhti Cabernet Sauvignon viini, jossa monipuolinen pitkä suutuntuma sisältäen minttua ja kaakaotakin. Viini on nimetty Curicon maakunnan perustajan entisen Chilen Kuvernöörin kunniaksi.

Kolmantena maistelimme Cono Sur Pinot Noir 2010 ja sen jälkeen Ocio Pinot Noir 2009, joka on Cono Suŕn maailmalla mainetta ja kunniaa saanut viini. Ocio on mausteinen, kukkainen ja marjainen Pinot Noir viini, jossa pehmeät tanniinit.

Lopuksi maistelimme Rotchildin Escudo Rojo 2009 vuosikertaa ja sokerina pohjalla Almaviva 2008. Almaviva on Yksi Chilen ikoniviineistä joka on Bordeaux Blendiä vastaava viini joka on ko. viinitilan ainoa tuote. Rypäleet Cabernet Sauvignon 66 %, Carmenere 26 % ja Cabernet Franc 8 % antavat syvän hienon aromin missä on mustaherukkaa, mansikkaa ja karhunvatukkaa. Kypsytyksessä makuun on tullut myös kahvia, lakritsaa ja mausteisuutta. Hieno arvokas viini.

Tasting 1 – 23.1.2012

Vuoden 2012 ensimmäinen tasting pidettiin vuoden vaihteessa avatussa Figaro Winebistrossa.

Illan aiheena oli Bordeaux-blendit ympäri maailman ja aihe kiinnosti monia. Meitä oli ennätykselliset 27 osanottajaa. Illan juonsi Miia Sironen Ollin ja Heikin tekemän esityksen pohjalta. Tutustuimme lyhyesti Bordeaux`n viinin tuotantoalueeseen ja Meritage Alliance`n sekä blendeissä sallittaviin rypälelajikkeisiin.

Maisteltavat viinit olivat:

* Château de Seguin Cuvée Prestige 2007, Bordeaux , Ranska
* Château Potensac 2004, Bordeaux, Ranska
* Pares Balta Mas Elena 2008, Katalonia, Espanja
* Meerlust Rubicon 2007, Stellenbosh, Etelä-Afrikka
* Geyser Peak Reserve Alexandre Meritage 2006, Kalifornia, USA
* Château Ksara 2006, Libanon

Ylivoimainen suosikki osanottajien mielestä oli Geyser Peak Alexandre Reserve Meritage joka sai peräti 17 ääntä. Toiseksi suosituin oli Pares Balta Mas Elena saaden 5 ääntä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *