Marraskuun tasting 19.11.2015

Marraskuun tastingin teemana olivat Torresin espanjalaiset viinit. Tasting pidettiin Figaron Viinibistrossa, jossa Torresin pohjoismaista vastaava Ambassador Annastiina Jäppinen perehdytti meidät Torresin historiaan, kansainvälistymiseen sekä nykyiseen viinintuotantoon ja tutkimukseen. Mukana oli 26 munskalaista. Ennen maistelua pidettiin sääntömääräinen vaalikokous.

Torres on valittu taas kerran maailman arvostetuimmaksi viinibrändiksi ja muiden palkintojen ohella on siten johtava ja monessa mielessä arvostettu viinien ja brändien tuottaja. Torresin toimintaan voi tutustua tarkemmin viinitilan omilla sivuilla.  Suomessa Torresin viinejä edustaa Winestate Oy, jonka sivuilla voi tutustua suomen kielellä kaikkiin Torresin tuotteisiin.

Aloitimme alkoholittomalla viinillä

Annastiina kertoi mielenkiintoisesti Torresin toiminnasta samalla kun maistelimme eri viinejä Espanjan tuotannosta. Aluksi saimme maistaa alkoholitonta Shiraz- ja Cabernet Sauvignon -rypäleistä valmistettua viiniä Torres Natureo Rose. Alkoholittomien viinien kysyntä ja myynti on voimakkaassa kasvussa. Alkoholi poistetaan erikoisella paineistetulla tislauksella matalassa lämpötilassa, jolloin viinin aromit säilyvät. Viinissä on hiukan jäännössokeria. Tässä viinissä marjaisuus korostuu, mutta miellyttävä hapokkuus tekee siitä raikkaan juoman. Viini on myynnissä Alkon lisäksi Prismoissa ja muissa hyvin varustetuissa ruokakaupoissa.

Jatkoimme kahdella valkoviinillä

Seuraavaksi maistelimme kahta eri valkoviiniä. Bazo das Bruxas on uusi aluevaltaus Torresilla. Tämä Alvariño-rypäleistä tehty raikas, omenainen viini on sopiva kyytipoika kaikille meren herkuille. Viini tulee Caliciasta Rias Baixasin alueelta. Rypäleet ovat saaneet liota kuusi tuntia mehussa ennen terätankkikäymistä, jolloin tuloksena on aromaattinen viini, jota ei ole tammikypsytetty lainkaan.

Gran Viña Sol sensijaan on perinteinen Chardonnay-viini, jossa tammen tuoma vaniljaisuus maistuu kukkaisen hedelmäisyyden lisäksi. Osa viinistä valmistetaan ja kypsytetään unkarilaissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä ja viiniä säilytetään terästankeissa alhaisessa lämpötilassa ennen pullotusta, jolloin raikas aromaattisuus säilyy. Viini pullotetaan tilausten mukaan ja se on parhaimmillaan 2-3 vuoden ikäisenä. Tämä on hyvä viini erilaisten kalaruokien ja jopa savustetun lohen seuraksi.

Maistelussa neljä punaviiniä

Seuraavaksi maistelimme neljää eri punaviiniä. Ensimmäisenä Gran Coronas Reserva, joka on parhaimpana pidetty Torresin reserva-viini. Se on tehty Mas La Plana -tarhojen nuorista köynnöksistä kerätyistä rypäleistä. Käymisen jälkeen viini on saanut maseroitua kaksi viikkoa ja sitten kypsytetty 18 kk itäeurooppalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä. Viini on vahva ja tasapainoinen tummien marjojen ja mausteisuuden sävyttämä, missä on myös havaittavissa aniksen ja lakritsan aromeja. Tämä monipuolinen viini sopii erilaisille liharuoille.

Toisena maistelimme Ibéricos-viiniä Riojan alueelta. Viini on Riojan viiniksi moderni, hiukan nuorempana nautittava marjainen juoma, jossa metsämarjojen ja vaniljaisuuden lisäksi on mausteisuutta. Viini on sopiva seuralainen erilaisille leikkeleille ja tapaksille.

Kolmas punaviini oli Salmos, joka tulee Torresin modernilta tilalta Prioratin alueelta. Cariñena, Carnacha ja Syrah-rypäleet tulevat kahdelta eri tarhalta, joista toisessa on kuuma ilmasto ja toisessa viileämpi. Viiniä on maseroitu kolme viikkoa käymisen jälkeen, jolloin se on saanut syvän tumman sävyn. Tässä tilausvalikoiman viinissä on lakritsan sekä kuivattujen tummien marjojen mausteisuutta ja paahteisuutta. Täyteläinen mausteinen maku on pitkä ja silkkinen.

Neljäs punaviini oli Torresin lippulaiva Mas La Plana, joka jo vuonna 1979 arvostettiin Ranskassa kansainvälisessä kilpailussa samanarvoiseksi kuuluisien viinimerkkien rinnalla. Perinteitä noudattaen tämä pieneltä tarhalta kasvatetuista Cabernet Sauvignon -rypäleistä tehty viini on vuodesta toiseen tunnustettu maailmalla korkealaatuiseksi. Niinpä tämä monille entuudestaankin tuttu moniulotteinen tummien marjojen sävyttämä viini ei nytkään tuottanut pettymystä.  Maukkaassa viinissä on santelipuun, kahvin ja mintun hienoja aromeja.

Lopuksi jälkiruokaviini

Lopuksi herkuttelimme vielä Floralis Moscatel Oro –jälkiruokaviinillä. Viini (oikeastaan likööri) on valmistettu lisäämällä tislettä maseroituun murskattuun rypälemehuun ja uutettu vuoden ajan viilennetyissä terästankeissa. Viinissä on Moscatel-rypäleelle  tyypillisiä kukkien ja mausteiden aromeja. Syvä meripihkan värinen viini sopii monenlaisten makeiden jälkiruokien, hedelmien ja pähkinöiden seuralaiseksi.

Pintxot maistuivat viinien kera

Pintxot maistuivat viinien kera. Kuva: Maija-Liisa Siitari

Maistelun lopuksi saimme nautiskella näiden viinien kanssa Figaron pintxoja, jolloin makunautinto sai aivan uuden ulottuvuuden. Ilta oli monipuolinen, josta kiitokset Annastiinalle!
– Olli Kokkonen ja Maija-Liisa Siitari-

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *