Maistelutilaisuuksissa eli tastingeissa maistellaan sokkona tai tiedossa olevaa kuutta eri viiniä ja ne pisteytetään asteikolla 0-20 p ulkonäön, tuoksun, maun ja yleisvaikutelman mukaan Munskänkarnan omalla tasting-arviointilomakkeella. Tilaisuuksien teemat rakentuvat usein esimerkiksi tietyn maan, alueen, rypäleen, ruuan tai historian ympärille.

Arkisto: 20242023202220212020201920182017201620152014201320122011201020092008200720062005200420032002

Syyskuu 2018: Alsace ja Champagne

Syyskauden 2018 aloitimme 17.9.2018 tutustumalla lokakuun matkaa ajatellen Alsacen viinialueen perusasioihin, rypäleisiin ja viiteen eri valkoviiniin sekä vähän myös Champangen alueen asioihin. Meitä oli Figaro Winebistrossa mukavasti 30 jäsentä.

Heikki oli valmistellut esitykset kummastakin aiheesta, joten allekirjoittaneen oli helppoa johdatella iltaa. Aloitimme maistelemalla pienen tuottajan C.H.Martel &C Prestige Champangne Brut –samppanjaa, jossa perinteiset pinot noir -, chardonnay- ja pinot meunier -rypäleet kohtaavat ryhdikkäästi. Erittäin kuiva, hapokas, keltaluumuinen, marsipaaninen, kevyen keksinen, voinen, hennon paahteinen samppanja maistui ja on hintalaatusuhteeltaan erinomainen. Prestige-samppanja on aina talon paras vakiotuote.

Kävimme läpi Alsacen viinialueen maantiedettä ja maaperän historiallista taustaa. Alsacen alueella on runsaasti erilaisia maalajeja ja eri alueilla viljellään rypäleitä, jotka tuottavat monenlaatuisia viinejä. Alscen alueella tuotetaan yli 90 % valkoviinejä, kuivia ja makeampia, samoin kuin jälkiruokaviinejäkin. Alueella on määritetty neljä jaloa rypälettä: riesling, gewürztraminer, pinot gris ja muscat, joista 51 alueella voidaan tuottaa Grand Cru -viinejä . Joillakin tiloilla on kuitenkin lupa tuottaa Grand Cru -viinejä sylvaner-rypäleistä.

Ensimmäiseksi tutustuttiin riesling-rypäleeseen, jota viljellään eniten Alsacen alueella. Riesling tuottaa erilaisia aromeja ja vivahteita viiniin hyvinkin monipuolisesti riippuen maaperän laadusta. Riesling-viinit poikkeuksellisesti valkoviiniksi kestävät hyvänä ja kehittyvät pitemmänkin varastoinnin aikana. Maistelimme sitten Château de Riquewihr Riesling Grand Cru Schoenenbourg vuodelta 2013.Tämä puolikuiva, hapokas, kypsän hunajameloninen, sitruunainen, keltaomenainen ja herkullinen viini oli saanut kehittyessään jo hieman petroolin aromia.

Toinen rypäle oli gewürztraminer, mausteinen ja kukkainen aromipommi, jonka kuori on  vaaleanpunainen. Maistelimme Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition -viiniä vuosikertaa 2016. Viini on puolimakea, keskihapokas, litsiluumuinen, kevyen hunajainen, mausteinen, kukkainen kuten tyypillisesti tämän rypäleen viinit ovat. Jotkut löysivät tästä viinistä myös banaanin ja keltaisen rusinan aromeja. Viini on hyvä kumppani mausteisten

Seuraava rypäle oli pinot gris, josta valmistetut viinit ovat usein raskaita ja öljyisen oloisia. Maistelimme Trimbach Pinot Gris Réserve vuoden 2015 vuosikertaa. Tämä viini on kuiva, hapokas, persikkainen, sitruksinen, hunajameloninen, hennon parfyyminen, jossa on hivenen ruohoista aromia. Timbach tuottaa Grand Cru -tasoisia viinejä, mutta ei halua käyttää ko. luokitusta. Laatu näkyy kuitenkin hinnassa.

Neljäs jalo rypäle muscat oli seuraavaksi vuorossa. Muscat-viinit ovat usein kevyitä ja niissä on usein myskin aromeja. Maistelimme Dopff&Irion Cuvée René Dopff Muscat 2017 -viiniä joka on kuiva, hapokas, klementiininen, kevyen aprikoosinen, litsiluumuinen, kukkainen ja  aromikas. Viipyilevä jälkimaku kehittyy karamelliin vivahtavaksi.

Viidenneksi maistelimme Pierre Sparr Rayon d’Alsace Edelzwicker 2017. Edelzwicker-viinit ovat monen rypäleen sekoitus viinejä jalorypäleistä ja muistakin. Tämä viini on tehty seuraavista rypäleistä: sylvaner pinot blanc, riesling, pinot gris ja gewürztraminer. Viini on kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, aprikoosinen, päärynäinen ja hennon fenkolinen. Monien rypäleiden sekoituksella saavutetaan  kyllä mahdollisia lisäpiirteitä, mutta tämä viini oli kyllä vaatimaton.

Kertasimme myös pikaisesti Champangen viinialueita ja mitä rypälelajikkeita milläkin alueella pääasiassa viljellään. Myös Champangen alueeella maaperästä johtuvat erot vaikuttavat siihen mitä rypäleitä kannattaa viljellä.Tarkastelimme eri samppanjatyyppejä , luokituksia, rypäleiden hinnoittelua ym. jotka on tarkasti määritelty Champangen alueella, missä luokitellut viljelymaat ovat erittäin kalliita.

Lopuksi maistelimme James Bond elokuvista tuttua Bollinger Special Cuvée Brut –samppanjaa,  joka on erittäin kuiva, erittäin hapokas, kypsän hedelmäinen, sitruksinen, keltaluumuinen, kevyen paahteinen, mineraalinen, rodukas, pitkä jälkimaku ,mutta ei monien mielestä kuitenkaan niin laadukas kuin edullisempi samppanja jota maistelimme illan alussa. Rypälekoostumuskin molemmissa maistelemissamme samppanjoissa oli sama.

Innokkaasti jäimme odottelemaan parin viikon kuluttua alkavaa matkaa.

Teksti: Olli Kokkonen

Toukokuu 2018: Kevätillallinen

Kevätkauden päätösillallista nautimme 25.5.2018. Ilta oli tällä kertaa ravintola Le Qulkurissa, entisessä piippuravintolassa, jossa Helenan opiskelijat aikoinaan hoitelivat ja harjoittelivat viiniasioita. Mukana oli 20 osallistujaa, joten mahduimme juuri mukavasti pieneen kabinettiin.

Heikki oli aikaisemmin huhtikuussa saavuttanut kunnioitettavan iän merkkipaalun ja muistimme Heikkiä kiitollisuudella monista hienoista power point -esityksistä, joita olemme tastingeissä saaneet hyödyntää. Heikki sai meiltä kaikilta yhteisenä onnitteluna pullon lempiviiniään, Penfolds Grangea.

Illallisen menun ja viinit olivat Le Qulkurin henkilökunta valinnut.

Menu

  • Parsakeittoa, grillattua parsaa, mantelia ja sitruuna creme fraiche
  • Kuhaa, sinisimpukkakastiketta, varhaisperunaa, mustapapua ja kevätsipulia
  • Raparperia, vanilja-pudding, macha-teekakkua

Herkullinen kuha-annos

Alkuruokakeittona parsaa

 

 

 

 

Viinit

  • Castellblanc-cava
  • Muehlforst Riesling
  • Insight Sauvignon Blanc
  • Barth Fructus Riesling
  • Crudo Negroamaro Rosato
  • Novecento Capriccio

Alkukuohuvana oli Castellblanc-cava, jossa rypäleinä ovat perinteiset Macabeo, Parellada ja Xarello. Parsakeiton kanssa oli meillä oli kaksi eri viiniä vertailussa: Muehlforst Riesling Alsacesta ja Vinultra Insight Sauvignon Blanc Uudesta Seelannista

Pääruoan kanssa saimme myös verrata kahta viiniä: Barth Fructus Riesling Rheingausta Saksasta ja Crudo Negroamaro Rosato Pugliasta Italiasta. Jälkiruoan kanssa nautimme Argentiinalaista Novecento Capriccio kuohuvaa Torrontes-rypäleestä.

Illallinen oli kokonaisuutena sopivan jännittävä, jossa oli uusia yllättäviä ja herkullisia elementtejä. Viinit aikaansaivat runsaasti keskustelua, kuten tarkoitus olikin. Mielenkiintoista oli todeta, kuinka mielipiteet jakautuivat aina kahden eri viinin kesken. Tämä oli taas hyvä esimerkki siitä, että kannattaa rohkesti kokeilla uusiakin ruoka-viini kombinaatioita. Jälkiruoan kanssa nautittu Torrontes-kuohuva oli meille kaikille uusi miellyttävä kokemus. Le Qulkurin pieni kabinetti oli tulvillaan vilkasta keskustelua ja rentoa tunnelmaa. Ilta oli oikein onnistunut.

Teksti: Olli Kokkonen

Huhtikuun 2018 tasting: Parsaa ja viinejä

Huhtikuun tasting toteutettiin 20.4.2018 Kristillisellä koululla. Teemana oli parsaa ja viinejä.
Osallistujia oli 22.

Kokkaamisesta kiinnostuneet aloittivat klo 15 parsaruokien valmistamisen Leena Pölkin johdolla. Tarkoituksena oli valmistaa erilaisia ja uudenlaisia parsaruokia. Viinitasting aloitettiin klo 18.30, jolloin maistelimme ensin kaikki viinit ilman ruokaa ja sen jälkeen nautiskelemme ruokia yhdessä viinien kanssa.

Menu koostui seuraavista ruokalajeista:

  • Parsakeitto valkoisesta parsasta
  • Parsainen Caesar-salaatti
  • Marinoitu parsa ja hyydytetty keltuainen
  • Parsa-mansikka-salaatti pariloidulle lohelle
  • Hollanninkastike
  • Vaniljainen parsarisotto
  • Suklaafondant

Viinitasting aloitettiin klo 18.30, jolloin maistelimme ensin kaikki viinit ilman ruokaa ja sen jälkeen nautiskelemme ruokia yhdessä viinien kanssa.

Illan viinit olivat:

  • Lindauer Cuvèe Brut
  • Kungfu Girl Riesling 2015
  • Graf von Schönborn Riesling Trocken 2015
  • Pratsch Grüner Veltliner 2016
  • Leyda Garuma Vineyard Sauvignon Blanc 2017
  • Zuccardi Serie A Torrontés 2017

Parsaruokia oli monenlaisia ja samoin viinejä tyyliltään keskenään erilaisia, mikä selvästi heijastui myös mielipteisiin. Selvää yhtenäistä mielipidettä oli vaikea muodostaa. Keskustelu eri pöydissä oli vilkasta ja kullekin muodostui oma mielikuva suosikista. Yhteisenä mielipiteenä ehkä oli kuitenkin se, että Sauvignon Blanc, jossa itsessään on myös parsamaisia aromeja, oli hyvin sopiva. Meillä ei ollut ainuttakaan muscat-viiniä, joka valkoisen parsan kanssa on monien mielestä hyvä viini. Sen sijaan erään helsinkiläisen viiniammattilaisen suositus, argentiinalainen Torrontés, ei meidän mielestä ainakaan näiden ruokien kanssa sopinut. Johtopäätöksenä tällaisesta tilaisuudesta jäi mielikuva, että rohkeasti kannattaa kokeilla aromikkaita valkoviinejä oman mieltymyksen mukaan.

Teksti: Olli Kokkonen.

Maaliskuun 2018 tasting: Sauvignon Blanc -rypäleteema

Maaliskuun tasting pidettiin 19.3.2018 Figaro Winebistrossa. Mukana oli 28 jäsentä ja yksi vieras. Teemana oli Sauvignon Blanc -rypäle ja siitä tuotetut viinit eri puolilta maailmaa. Ennen luentoa ja maistelua pidettiin viinikoulutuksen 1-tason ensimmäinen luento, ”Viinin viljely ja valmistus” sekä sääntömääräinen vuosikokous .

Sauvignon Blanc -rypäleteeman hyvin perusteellisen ja monipuolisen esityksen oli valmistellut Heikki Puolakka ja sen esitti Auli Poutanen. Aulin johdolla pureuduttiin ensin rypäleen ominaisuuksiin ja erityispiirteisiin kuten myös siihen missä päin maailmaa sitä viljellään. Suurin tuottajamaa on USA ja seuraavana Uusi Seelanti. Uudessa Seelannissa tuotanto on nelinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Sauvignon Blanc -köynnös on hyvin reheväkasvuinen ja tuottoisa ja yleisimmät aromit ovat vihreä ruoho, herukan lehti, karviaismarja, sitrushedelmät ja  kasvupaikasta riippuen erilaiset kivihedelmät. SB-viinit voivat olla hyvin reheviä tai tyylikkäitä riippuen valmistajan tavoitteista. Viinit ovat helposti ja monipuolisesti muunneltavissa, mikä ilmeni konkreettisesti illan viineissä.

Maistelu aloitettiin uusiseelantilaisella kuohuviinillä Saint Clair Vicar’s Choise Sauvignon Blanc Bubbles 2016. Sitä lipiteltiin samalla kun Auli esitteli SB-rypäleen eri piirteitä.

Illan varsinaiset maisteltavat viinit olivat:

  • Henri Bourgeois Pouilly-Fumé En Travertin, Ranska, Loire Valley, 2016
  • Villa Maria Reserve Sauvignon Blanc, Uusi Seelanti, Marlborough, Wairay Valley, 2017
  • Jackson Estate Stich Sauvignon Blanc, Uusi Seelanti , Marlborough , 2016
  • Leyda Garuma Vineyard Sauvignon Blanc, Chile San Antonio, Valle De Leyda, 2017
  • Iona Sauvignon Blanc, Etelä-Afrikka, WO Elgin, 2016
  • San Paolo Kössler Sauvignon Blanc, Italia, Alto Adige, 2016

Kaikki viinit olivat erittäin laadukkaita ja  aromikkaita. Oleellisin ero eri viinien välillä oli ehkä tuoksun voimakkuus. Sekä Villa Maria että Kössler olivat muita voimakkaampia, tuoksun muistuttaessa herukan lehtiä ja vihreää yrttisyyttä. Maussa kaikissa viineissä löytyi kuitenkin rypäleelle tyypillistä sitrus- tai limehapokkuutta ja hedelmäisiä aromeja.

Analysoimme ja pisteytimme viinit. Lopputulos oli mielenkiintoinen osoittaen että Villa Maria Reserve SB oli  selvästi suosituin,  ja toiseksi tuli samoin reheväntuoksuinen Kössler SB. Sauvignon Blanc -viinien maistelu ja arvionti aikaansaivat vilkkaan keskustelun, niin että Aulilla oli välillä hasteellista saada ääntään kuuluviin.

Kiitokset Heikille ja Aulille!

Teksti: Olli Kokkonen

Helmikuun tasting 2018: Portugalin punaviinit ja alkuperäisrypäleet

Helmikuun tasting pidettiin Figaro Winebistrossa 26.2.2018. Aiheena olivat Portugalin punaviinit ja alkuperäisrypäleet. Heikki oli laatinut ansiokkaan esityksen, jonka Olli esitti. Mukana oli 26 jäsentä.

Portugalin punaviinit ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan persoonallisuuden ja hyvän hinta/laatusuhteen ansiosta. Meillä oli tilaisuus tutustua Portugalin alkuperäisrypäleisiin, joita on todella monia viljelyssä mukana vielä tänäkin päivänä. Osa Portugalin viinalueista säästyi 1800-luvun loppuvuosikymmeninä viinikirvan tuhoilta. Laadukkaimmat ja tuhdeimmat punaviinit valmistetaan Douron alueella, samoilla alueill , missä myös portviiniineihin tuleva viini tuotetaan. Myös rypäleet ovat periaatteessa samoja. Edelleen käytössä oleva poljentamenetelmä vaikuttaa viinin korkeaan laatuun.

Dourosta etelään olevilla viinialueilla tuotetut viinit eivät ole yhtä laadukkaita ja pitkäikäisiä. Maistelimme kuutta eri punaviinia, joista kolme Douron alueelta, kaksi Daon alueelta ja yksi Setubalin alueelta.

Ennen maistelua kävimme perusteellisesti n. 20 alkuperäisrypälelajiketta läpi oppimismielessä. Melko monia niistä rypäleistä oli myös maistelemissamme viineissä.

Maistelemamme viinit:

  • A. Cabriz Colheita Selecionada, DOC Dão, Alfrocheiro, Tinta Roriz, Touriga Nacional
  • B. Ribeiro Santo Reserva DOC, Dão, Touriga Nacional, Alfrocheiro,Tinta Roriz
  • C. Crasto Superior, DOC Douro, Tourica Nacional,Touriga Franca, Tinta Roriz, Souzão, Tinto Cão, Tinto Francisca
  • D. Symington Altano Organic, DOC Douro, Tourica Nacional, Touriga Franca,Tinta Barroca,Tinta Roriz,Tinto Cão, Alicante Bouschet
  • E. Fonte do Beco, Peninsula de Setubal, Vinho Regional, Castelão
  • F. Sagrado Reserva DOC Douro, Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Amarela, Tinta Roriz

Maistelimme, analysoimme, pisteytimme ja keskustelimme kustakin viinistä vuorollaan. Kaikki viinit olivat todella maukkaita, tuhteja ja laadukkaita, joiden keskinäisiä eroja oli myös haasteellista löytää. Kaikki viinit saivat hyvät arvostelupisteet ja erot olivat pieniä. Pisteitä sai ulkonäön, tuoksun, maun ja kokonaisuuden perusteella. Seuraavassa yhteen lasketut pisteet.

A. 212 p ; B. 274 p ; C. 293 p; D. 269 p; E. 260 p; F. 341 p

Tiukan arvioinnin perusteella Sagrado Reserva oli kuitenkin selkeä suosikki monien mielestä. Se oli kyllä täydellisyyttä hipova viini , jonka hinta 20,35 € ei kuitenkaan estä nautiskelemasta , silloin kun tekee mieli todella hyvää.

Portugalin viinit aikaansaivat vilkkaan keskustelun, kun yritimme keksiä syitä ja salaisuuksia laadun selitykseksi.

Teksti: Olli Kokkonen

Tammikuun 2018 tasting: Vuoden viinit 2017

Viinivuosi 2018 aloitetiin Figaro Winebistrossa 22.1.2018. Mukana oli 26 munskalaista ja yksi vieras. Illan teemana oli Viinilehden vuoden 2017 viinikandidaatit.

Illan aluksi tutustuttiin Viinin ABC -esitykseen, jonka Heikki on aikanaan tehnyt ulkomaalaisille opiskelijoille pidettyjä luentoja varten ja on siksi englanninkielinen. Esitys sisältää viinin historiaa, viljelyä, valmistusta ja lisäksi monipuolisesti myös eri rypäleitä, maistelua sekä viinin ja ruoan yhdistämistä. Pohdimme myös, miten ko. materiaalia voitaisiin mahdollisesti hyödyntää meidän maisteluilloissa tai koulutuksessa.

Viinilehden vuoden viinikandidaatit maisteltiin sokkona, ensin valkoiset ja sitten punaiset.

Maistellut viinit:

  • Spanier-Gillot Kalkglimmer Riesling, Saksa
  • Gloudy Bay Sauvignon Blanc, Uusi Seelanti
  • Redoma Branco Niepoort Vinhos, Portugal
  • Moulin-A-Vent Beaujolais, Ranska
  • Tommasi Crearo, Cabernet Franc, Corvina, Oseleta, Italia
  • Coma Vella, Cabernet Sauvignon, Cariñena, Carnacha, Merlot, Syrah, Espanja

Jokainen sai rauhassa itse tai pöytäseurueen kanssa keskustellen analysoida viinejä, minkä jälkeen keskustelimme niistä yhteisesti . Rypälelajikkeen tunnistus onnistui useimpien viinien kohdalla oikein , samoin kuin tuotantomaankin tunnistaminen.
Kaikki viinit olivat Antti Rinta-Huumon ja Juha Berglundin valitsemia viiden tähden viinejä Alkon vakiovalikoimasta, hintaluokassa n. 30 € tai alle. Viinit olivat todella herkullisia ja keskenään hyvin erilaisia.

Valkoviineistä arvioinnissamme eniten kannatusta sai Cloudy Bay Sauvignon Blanc. Antin ja Juhan valitsema vuoden viini oli Redoma Branco, joka meidän arvionneissa luokiteltiin vaatimattomaksi aromien suhteen kahteen muuhun verrattuna. Punaviineistä taas ylivoimainen suosikkimme oli Coma Vella. Antin ja Juhan valitsema vuoden punaviini oli Tommasi Crearo. Keskustelu viinien ominaisuuksista oli erittäin vilkasta ja samalla tuli kerrattua kullekin rypäleelle ominaisia piirteitä.

Viinilehden Vuoden viinit 2017

-Teksti: Olli Kokkonen –

Joulukuu 2017: syyskauden päätösillallinen

Syyskauden päätösillalliselle kokoonnuimme 15.12.2017 Wanhalle Fredalle. Mukana oli 25 osallistujaa. Tällä kertaa pääsimme maistelemaan keskieurooppalaisia jouluherkkuja ja viinejä. Wanhan Fredan keittiö oli valmistanut meille hieman mukaellen illaliskokonaisuuden, jonka Arto Rastas oli laatinut Viinilehteen 8/2017.

Menu ja viinit:

Italialaiset kastanjatortellinit kana-sherryliemessä.
Cesani Sanice Vernaccia di San Gimignano Reserva

* * *

Espanjalainen valkoviinillä ja sahramilla hunnutettu kala-äyriäiskeitto
Terras Gauda O Rosal

* * *

Saksalainen meiramiglaseerattu ankka ja haudutettua hapanpunakaali
Lind Gewürztraminer Trocken ja uuden maailman Pinot Noir

* * *

Perinteinen ranskalainen jouluhalko
Chapoutier Banyuls Rimage

Ilta sujui rattoisasti seurustellen herkullisten ruokien ja viinien parissa sekä loppuillasta pianovirtuoosi Harrin säestyksen kera.

Marraskuun 2017 tasting: Italo hits

Marraskuun tasting pidettiin 20.11.2017 Figaro Winebistrossa. Illan teemana oli Italo hits, jonka veti Antti Valtanen Solera Finland Oy:stä. Paikalla oli 28 osallistujaa.

Tastingissa oli 6 italialaista punaviiniä eli 3 taisteluparia. Toinen viineistä oli viinikilpailussa menestystä saavuttanut ´voittajaviini´ ja sitä vastassa viininystävän valinta samasta hintakategoriasta idealla ammattilaisten arviot versus tavisten maku.

Ensimmäinen vertailupari hintaluokassa 10-12 € oli Veneton alueelta  perinteinen Corvina-, Molinara- ja Rondinella-rypäleistä tehty Emilia Appetitoso Rosso Veronese, jossa osa rypäleistä on kuivattu . Tämä viini sai kultamitalin omassa hintaluokassaan vuoden viini -kilpailussa. Vertailuparina oli Pugliasta Primitivo rypäleestä tehty Old Wine Zin, jossa on reilusti jäännössokeria. Tämä Orion Wines -tuottajan viini on kosiskelevan mausteinen ja makea suuren yleisön suosikki. Enemmistö meistä kuitenkin tykkäsi Veneton viinistä.

Toinen vertailupari oli hintaluokassa 13-16 € Umbriasta Sangiovese-, Colorino- ja Sargantino-rypäleistä tehty Perticaia Montefalco Rosso, joka voitti kultaa v. 2016 vuoden viini -kilpailussa. Vertailuparina oli hyvin perinteinen Veneton alueelta Corvina- ja Rondinella-rypäleistä ripassomenetelmällä tehty Armigero Valpolicella Ripasso. Perticaia oli hieno viini ja monen mieleen, mutta myös Ripasso sai monta kannatusta. Enemmistö kuitenkin oli hinnakkaamman Perticaian kannattajia.

Kolmas vertailupari oli sikäli mielenkiintoinen, että vertailussa oli Orion Wines -tuottajan seitsemästä rypäleestä tehty VII Sette Vigne. Viinissä maistuu koko Italia eli Corvina- , Nebbiolo Montepulciano- , Sangiovese-, Barbera- , Aglianico- ja Primitivo-rypäleet . Erittäin mausteinen moniulotteinen viini, missä ei kuitenkaan jäännössokeria, mikä teki viinistä upean. Vertailuna oli huomattavasti hinnakkkaampi  Veneton alueelta ja perinteisistä rypäleistä Amarone della Valpolicella Classico I Castei. Tämä pienen tuottajan hieno Amarone on voittanut sarjassaan kultamitalin useana vuonna. Kyllä Amarone meidän mielestä oli suositumpi , mutta hinta-laatusuhde VII Sette Vigne -viinissä on tietenkin hyvin houkutteleva: Amarone 36 € ja Sette Vigne 12,90 €.

Kokonaisuutena tällainen vertailu oli mielenkiintoinen ja Antti Valtasen vauhdikkaalla esitystavalla koko ilta oli antoisa.

Teksti: Olli Kokkonen

Lokakuun 2017 tasting: Cabernet Sauvignon

Lokakuun tasting pidettiin Pöllöwaarissa 26.10.2017. Mukana oli 25 jäsentä.
Aiheena tällä kertaa oli maailman kansainvälisin punaviinirypäle, Bordeauxsta kotoisin oleva Cabernet Sauvignon. Olimme saaneet illan esitelmöijäksi Munskänkarnan pitkäaikaisen kouluttajan, kokeneen Mauri Souranderin.

Mauri perehdytti meidät ensin Cabernet Sauvignon -rypäleen haasteisiin viljelyssä, rypäleen sukutaustoihin ja muihin ominaisuuksiin. Perehdyimme myös siihen, missä eri puolilla maailman viinialueilla tätä rypälettä viljellään.

Maisteltavana oli kahdeksan eri viiniä, jotka eivät kaikki olleet Cabernet Sauvignon -rypäleestä. Maistelimme viinit sokkona neljän viinin ryhmissä ja yritimme löytää kustakin tuoksun ja maun aromeja, tasapainoa, hapokkuuksia jne. Tavoitteena oli myös tunnistaa edellä opitun perusteella, mitkä viineistä olivat Cabernet Sauvignonista ja mitkä eivät. Kävimme sitten yhdessä keskustellen läpi havaintoja ja totesimme että oikean rypäleen tunnistaminen ei ollutkaan ihan helppo.

Yksi viini oli Merlot-rypäleestä Saint Emilionin alueelta Bordeauxista ja yksi oli Shiraz-rypäleestä Australiasta. Kaikki viinit olivat suhteellisen nuoria, joten kypsymisen aromeja viineissä ei vielä ollut, eroja keskenään kylläkin paljon. Viineistä eri jäsenet löysivat yllättävän paljon mielenkiintoisia aromeja.

Teksti: Olli Kokkonen

Syyskuun 2017 tasting: Loiren viinit

Syyskausi 2017 avattiin 18.9.2017 Figaro Winebistrossa tutustumalla Loiren viinialueeseen ja sen viineihin. Mukaan oli ilmoittautunut 27 osallistujaa.

Ilta aloitettiin toivottamalla tervetulleeksi uusia jäseniä ja Sepon ja Sinikan kauniilla huomionosoituksella allekirjoittaneelle, kun julkistettiin muidenkin tietoon se, että keväällä läpäisin 2-tason käytännön kokeen.

Tastingin aluksi Mikko Paananen tarjosi meidän maistettavaksi pienen Penedesin alueen tuottajan Cavaa. Tätä ja muita viinejä on mahdollisuus hankkia Mikon kautta. Cava oli eksoottisen hedelmäistä ja tasapainoista.

Varsinainen illan teema oli Loire, joka on Ranskassa suuri viinintuotantoalue: alueella tuotetaan n. 4 miljoonaa hehtolitraa hyvin erilaisia viinejä. Heikki Puolakka oli valmistellut todella monipuolisen esityksen alueesta ja sen viineistä, joka allekirjoittaneella oli ilo esittää. Esitys on tämän tekstin lopussa.

Illan aikana käytiin läpi ensin alueen ilmastoa ja varsinkin maaperää, jonka Kimmeridge-alue on maineikas laatuviinien ansiosta. Käytiin läpi myös Loiren alueella viljeltäviä rypäleitä kuten Sancerren ja Pouilly-Fume’n Sauvignon Blanc, Pays Nantesin Melon de Borgogne, Tourainen Chenin Blanc ja Chinonin Cabernet Franc. Kaikkien näiden alueiden viinejä myös maisteltiin ja arvioitiin.

Ensin maisteltiin Morin Crèmant de Loire Rose Brut -kuohuviiniä Cabernet Franc -rypäleestä. Cremant de Loire on oma koko Loiren alueen käsittävä AOP-luokka. Raikas kesäisen marjainen viini on sopiva piknik-koriin mukaan, kun pullon mukana saa kätevän jäähdytyspussinkin.

Vouvreyn maineikkaalta alueelta maisteltiin Damien Pinon Chenin Blanc -rypäleistä tehtyä viiniä, joka oli mukavasti kypsynyt moniulotteinen makuelämys. Vouvreyn Chenin Blanc viinit ovat maailman arvostetuimmat ko. rypäleestä valmistetut viinit ja kestävät hyvinä pitemmänkin varastoinnin.

Sitten oli vuorossa Melon de Borgogne -rypäleestä tehty La Sancive Muscadet Sèvre et Maine Sur Lie – viini, joka on siis hiivasakan päällä kypsytetty. Sur Lie -kypsytyksellä on tavoitteena saada lisäaromia muutoin vaatimattomaan viiniin. Tämä viini ei kuitenkaan ihmeemmin säväyttänyt, mutta paikalliset suosivat sitä äyriäisten ja simpukoiden kaveriksi.

Kaksi seuraavaa viiniä olivat Sauvignon Blanc -rypäleestä tehdyt Domaine Franck Millet Sancerre ja Joseph Mellot Pouilly-Fumé La Forge. Molemmissa herkullisissa viiineissä maistuivat herukanlehti, raparperi, karviainen ja puutarhan rehevät yrtit. Näiden kahden viinin kesken mielipiteet paremmuudesta jakaantuivat tasaisesti ja saivat illan parhaat arviot.

Viimeisenä maistelimme ainoan punaviinin Cabernet Franc rypäleestä tehdyn Les Charmes Chinon, joka on muheva viini Chinonin alueelta. Cabernet Franc -viinit ovat marjaisia, maanläheisiä aromeja sisältäviä viinejä, joiden tanniinisuus on maltillinen.

Kokonaisuutena Loiren alueeseen tutustuminen oli kiinnostava. Keskustelu oli vivahteikasta ja uusien elämysten sävyttämää.

– Teksti: Olli Kokkonen –